Ollut kauhea kiire päällä ja en ole valitettavasti ehtinyt päivittelemään yhtään ! Harmittaa ihan mielettömästi !!!
Viime päivien ja viikkojen tapahtumia..
Aloitetaan tästä päivästä. Kävin esimmäistä kertaa, kyllä ensimmäistä kertaa elämässäni Hulluilla päivillä Stocmannilla. Ostin hieman palauttavaa juotavaa (18kpl), koska olen aloittanut syksyn kunniaksi kuntoilu/ laihdutuksen. Tosissani aijon laihduttaa, jouluun mennessä laihduttaa 5-10 kg. Eli tulette kuulemaan siis paljon kiukuttelua ja pohdintaa asiasta. Olen tehnyt suuren päätöksen, mähän olen juurikin aloittamassa uutta elämää ja aijon sisällyttää siihen liikunnan, laihuuden ja uudet ihmiset. Enkä halua enää että olen koulukiusattu siksi että olen lihava. Olen siis viime viikolla käynyt pariin otteeseen jumpassa ja olen sopinut itseni kanssa että ainakin 2kertaa viikossa pitää käydä, jaksoi tai koska se fiilis sen jälkeen on aivan mahtava!
Eilen olin jumpassa, rvp oli vuorossa. Eli siis Reisi-Vatsa-Peppu muokkausta. Huomenna olisi vuorossa Bodypump ja venyttely siihen perään. Sitten saunaan ja suihkuun ja raikkaana töihin. Tosin käyn töissä syömässä ja kaupassa hakemassa illaksi ruokaa. Pyrin siihen että söisin noin 4 tunnin välein. Ettei vain tule sorruttua herkkuihin, olen osittaisessa herkkulakossa. Herkkuja saa syödä kerran viikossa, lauantaisin. Ja silloinkin vain tietyn määrän, eli ei päättömästi. Myös erilaiset limpparit ovat pannassa, niitä söpöjä pieniä 0.33 pulloja saa juoda yhden, karkkia noin 200g ja sipsejä pienen pussin. Kuulostaa rankalta mutta haluan tuohon tavoite painoon jouluun mennessä... Ylimääräistä on kuitenkin reilut 50 kg, olen siis reilusti oikeastaan sairaanloisen ylipainoinen. Tuo 50 kilon rikkoutumisen toivon tapahtuvan vuonna 2012 joulukuussa. Pitäkää siis peukkuja...
Tähän kaikkeen on vielä aikaa mutta toivon että onnistun tässä tällä kertaa. Olen niin monesti yrittänyt ja yrittänyt saanut hieman pois ja aian ne on tullut takaisin. Nyt olen päättänyt että nyt onnistutaan ja tästä se lähtee, sanomalla sen ääneen. Toivon että jotain tsemppausta saattaisi kuulua täältäkin.
Muuta mitä viime päivinä tapahtunutta on oikeastaan hyvin vähän. Eilen tein hakemukseni kouluun (JEEEE!) ja nyt vain odotan että saan postia koululta että pääsen pääsykokeisiin. Tein myös elämäni ensimmäisen kerran nettiostoksia (!). Kävin Nelly.comissa ja ostelin uimapuvun,hameen, pannan ja hieman alkkareita. Niitä nyt kovin myöskin odotellaan saapuvaksi. Muuten koko aika on mennyt töissä, milloin pitkää päivää ja milloin soitettu vapailta töihin. Huomenna on pitkä päivä ja pitää saada kunnon yö unet. Joten hyvää yötä kaikille. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti