tiistai 29. maaliskuuta 2011

Lättyjä !

Koska olen parhaan ystäväni Miran kautta saanut kamalasti palautetta siitä miksen ole päivitellyt blogiani. Oikeastaan asioita on tullut jatkuvalla syötöllä lisää ja uutta ihmeteltävää tulee joka päivä. Mutta jos lyhyesti tiivistän kaiken tähän yhteen postaukseen. Alotan tästä päivästä.

Tänään:

Ensin töissä oli kamala päivä. Sai mennä (kerrankin) pääkolmantena jalkana. Mutta oikeastaan vain siksi että "jouduin" hoitamaan muidenkin potilaita. Mutta se työstä koska siitä kerron myöhemmin lisää. Homma alkoi menemään melkein siitä pieleen kun  minun piti, Huom! piti täästä klo 13.30 mutta pääsin vasta joskus varttia / 10 vaille 14 lähtemään töistä. Sitten kauppaan ja sen jälkeen tulee päivän pelastus, ihana Mirppu tuli kyläilemään ensimmäistä kertaa mun luona muuton jälkeen.
Ihana Mirppu <3
Koska Mirpun pesukone on rikki, käytettiin serustelu aika hyödyksi ja pestiin 2 koneellista pyykkiä. Nyt on Mirpulla puhtaita vaatteita ja mulla huolia vähemmän. Totta kai me puhuttiin miehistä ja niiden puuttumisesta ja muista tyttöjen jutuista.  Nyt Mirpun lähdön jälkeen vaan hengailen ja tiskasin meidän astiat. Sillä tein ensimmäistä kertaa omassa kotonani lättyjä. Tosin valmis taikinasta. Mutta hyvin ne näytti menevän alas vadelmahillon kanssa. Muutaman epäonnistuneen jälkeen alkoi onnistumaan ja kun taikina loppui oppisin oikean kääntö ajankohdan. Ensi kerralla rauhallisemmin.
LÄTTYJÄ !
Viime viikko:

Viime viikolla oli ihan perus työpäiviä ja hieman juhlintaa. Olen töissä tutustunut erääseen Anniin. Anni on kans vuoden alusta muuttanut tänne Espooseen. Ja mikä sattuma että ollaan samassa paikassa vielä töissä. Tosin kun mä oon varahenkilö, eli kierran 4 eri osastolla, Anni on samalla osastolla aina. Tosin pian hän jättää mut yksin sinne kun vaihtaa Töölöön terveyskeskukseen. Ikävä tulee mutta onnistuuhan se näkeminen sieltäkin käsin !

Mutta viikon paras päivä oli lauantai ehdottomasti. Mä olin töissä ja suunnittelin meneväni kauppaan suoraan töistä ja kotiin siivoamaan. Toisin kuitenkin kävi, tulin kotiin sunnuntai aamuna kello 6. Miten näin pääsi tapahtumaan? No valaisempas vähän. Anni laittoi viestiä että olisi kiva nähdä ja mennä vaikka kahville/siiderille tai ihan vain syömään. Ei varmasti ole vaikea arvata minkä noista valitsimme? No sen siiderin, tosin se ei jäänyt siihen yhteen niinkuin piti senkin voitte varmasti arvata.  Siinä sitten oli kaikkea juttua töistä ja tietysti niistä miehistä. Olimme parisen viikkoa sitten myöskin baarissa ja siellä tutustuimme erääseen poikaa ja Anni on hieman jutellut ja ollut enemmänkin tekemisissä hänen kanssaan. Noh hän tuli meinan seuraan ja menimme Ison omenan vieressä olevaan keilauspaikkaan ja juotiin sielläkin yhdet ja keilasimme hetken aikaa. Tässä vaiheessa mulla oli jo tosi hyvä humala päällä kun olin syönyt huonosti ja nukkunut vähän. Sen kuullemma huomasi mun jutuistakin, mitä lie tarkoittivat :D. Sieltä menimme hakemaan Annin veljel joka tuli työharjoitteluun tänne. Menimme Annin luo hetkeksi ja sieltä matkamme jatkui uudelleen keskustaan ja mietimme minne menisimme. Aloitimme jostain pienestä irkku baarista jonka nimeä en juuri nyt muista :(. Sieltä jatkoimme Jenny Woo:hon jossa joimme hieman lisää ja koska minulla oli kauhea päänsärky olin saanut edellisestä paikasata pokelta Burana 800mg x2 ja otin yhden olin aika vauhdissa. Tanssimme tooosi paljon. Ja se on jotain mitä en harrastanu Turussa vaikka olisin ollut kuinka päissäni ! Noh sieltä sitten odotimme Elielin  aukiolla yöbussia että päästään kotiin. Eiköhän siellä lauantai iltana ollut muutama muukin ja jäimme kyydistä. Suuntasimme taksijonoon, se oli suuuuri virhe! Jono oli koko kadun mittainen melkein Sokoksen oville asti rautatieasemalta. No kello alkoi olemaan jo 5 siinä vaiheessa ja seuraava bussi lähti klo 5.02, sillä vihdoin pääsimme mun luo. Suihkun kautta nukkumaan ja muutaman tunnin ehdittiin nukkumaan ja sitten kello soi ja lähdettävä TÖIHIN. Kyllä ! joimme aika paljon mutta kummallakaan ei ollut darraa. Väsytti tietysti, mäkin olin valvonut la aamu 5 su aamu 6. Työpäivä meni suhteellisen nopeasti mutta kyllä kun kello 22 olin kotona uni maittoin enemmän kuin hyvin !
Jenny Woo, homobaari
Aikaisemmat viikot :

Aikaisemmista viikoista sen veerran että aloitin tosiaan työt Espoon sairaalassa 7.2 Ja olen siis varahenkilöstössä niin kuin aiemmin mainitsin. Työ on melkeimpä samanlaista kuin Turussakin oli, tosin hyyyyvin paljon rauhallisempaa. Aamuvuoroissa saattaa olla vain 4-5 potilasta ja melkein kaikki ovat yhden hoitajan autettavia tai omatoimisia. Ja silti osastolla on muka niiiin kiire. Noh ihmiset itse tekevät kiireensä.

Lisäksi olen tutustunut erääseen mieheen kenestä kirjoitan nimellä S. Olemme nähneet kerran mutta juttelemme aina välillä vielä mutta S viettää paljon aikaa autotallissaan. S osti viime viikolla uuden auton jota nyt sitten kunnostelee. Mutta siis tunteiden tunnustuksia ym söpöilyä ei ole ollut. Mutta pinetä kiinnostusta on ilmassa. Asiasta tekee kaikkista huvittavinta se että..... S asensi mun pesukoneen kun muutin tänne ! Katsoin jo sillon että S on komea. Tosin silloin en tiennyt että muutamaa viikkoa myöhemmin hän pongaa minut Suomi24 treffi ilmoituksesta. Mutta jos tästä jotain tulee siitä tulee kyllä olemaan paaaaljon tietoa ! Tällä hetkellä en oikein tiedä missä menemme vai menemmekö ollenkaan.. Ehkä sekin selviää kun saan miehen hetkeksi pois autotallistaan.

Elämä muuten täällä Espoossa menee aika hyvin. Oikeastaan välillä hyvinkin pohjalla ja välillä hyvinkin ylhäällä. Mutta kun on yksin paljon alkaa ajatukset harhailemaan milloin minnekkin. Rakastan kotinia ja sen hiljaisuutta. Välillä kyllä kaipaisin että joku liikkuisi jossain. Nyt pitäisi kovin alkaa valmistelemaan tupareita jotta saan ainakin hetkeksi ihmisiä tänne heilumaan ja juhlimaan !! Tämä tällä kertaa ja lisää varmaankin pian kun pääsen vauhtiin !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti