keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Rajaton

Eilen oli aika laiska päivä ja heräsin vasta siinä 12 aikaan. Sain jostain älyväläyksen ja laitoin ihanalle Mirpulle viestiä että haluiskohan neitonen lähteä leffaan kun mulla oli joululahjoista jäänyt 2 ilmaislippua. No lähtihän se ! Ensin sähläsin teattereiden kanssa kun tennariin piti mennä niin pääsyimme sähläykseni kautta kinopalatsiin. Noh eihän se nyt ole sen kummempi paikka mutta...  Noh menin ennen Mirppua hakemaan liput, ja kun olin ne hakenut menin metrolle  neitosta vastaan. Kampilta koitetiin löytää jokin kiva terassi paikka johon paistaisi aurinko ja olisi kivaa. Noh sellaista ei löytynyt niin mentiin kinon lähellä olevaan  Iguanaan juomaan yhdet. Koska en ollut syönyt koko päivänä mitään tilasin pastaa ja siideriä. Noh mullahan se yksi ei ole yksi vaan tälläkin kertaa se oli kaksi. Olen aina ollut huono matikassa !

Siinä sitten juteltiin ja alettiin puhumaan muutenkin leffoista ja sitten jotenkin hassusti juttu meni taas miehiin. Sanoin mirpulle kun tuli puhetta hänen poikaystävästään M:stä että voihan se tulla mukaan niin mentiin sitten kolmestaan leffaan, minä tavallaan kolmantena pyöränä mutta olen aika tottunut siihen.... Mutta eipä tuo haittaa ollenkaan..

 Niin kuin otsikostakin selviää olimme siis katsomassa leffaa nimeltä Rajaton. Mutta itse leffa... VAU ! Pidin aivan mielettömästi. Sopivasti jännitystä ja juuri sellainen mistä tykkään. Hieman ehkä äijä leffa muttei kuitenkaan.  Pidin sen ideasta ja siitä että oikeasti mitä saisi aikaan ku käyttäisi koko aivojen kapasiteettia, kuinka fiksu voisi olla....
Suosittelen että kaikki menevät itse katsomaan ja ihmettelemään leffaa.. Sen enempää en siitä kerro ! Sorry  ! 

tässä on vielä iltojen ratoksi pari kuvaa musta :



Pauliina ja Pauliinan tissit....


maanantai 25. huhtikuuta 2011

ihana pääsiäinen

Olin pääiäisen töissä, koska pyhistähän saa parempaa palkkaa.Noh  sehän meni suurimmaksi osaksi töissä, olin eilen mahtivuoron 7-21. Ensimmäinen pitkä päivä täällä ollessani. Oli kyllä ihan kivaa mutta kyllä mielummin olisin lähtneyt kello 15 kotiin... Mutta oli se ihan kiva ja varmasti joskus sitten tilipäivänä tuntuu hyvälle kun on sen 14 tunnin päivän tehnyt.

Mutta se mikä tästä pääsiäisestä tekee niin ihanan on se että...... S oli ensimmäistä kertaa mun luona yötä ! Kyllä ! S tuli hakemaan mut töistä ja mentiin mun luo.. Ajeltiin vähän pitempää reittiä mun luo mutta ei se haittaa.. Oli vain niin ihanaa että se on vieressä ja pitää sitä kädestä vaikka molempien käsien pitäisi olla tosiaan ratissa... Hups ! antakaa anteeksi tämä hairahdus...

Mun luo kun päästiin tavan mukaan parkkeerattiin mun sohvalle ja alettiin pussailemaan ja katsomaan telkkaria ja juttelemaan ihan vain niitä näitä...  Kello alko olemaan jo jotain 1 yöllä kun kävin suihkussa ja ajatukset alko kummallakin kääntymään sängyn puolelle. Sinne siis kävi seuraavaksi meidän matka, yhdessä kerrankin. Siinä me vielä pussailtiin ja pidettiin kädetkin melkein kurissa ja siihenhän se päättyi että otin suihin mieheltä. Oli kyllä hyvää ( anteeksi pervoilu!). Uni alkoi tulemaan silmään ja siihen kainaloonhan tulee nukahdettua hyvin. Yö meni hyvin ja aamukin meni hyvin. Oikeastan aamu meni aivan loistavasti.  Olimme aivan ensimmäistä kertaa Silleen (kauniisti sanottuna). Pientä jännitystä oli molemmilla vaikkakin homma ei tainnut olla muuta kuin kummankin mielessä mutta toteutusta en itse vielä ajatellut... Mutta enpä vastaankaan pistänyt... Viime kerrasta on niinkin paljon aikaa että... Syksy oli ja meni.... Ja tuli kevät ja S...

Sen jälkeen sitä tuli vaan löhöiltyä sohvalla pitkän kaavan mukaan.. Noustiin sängystä joskus 12 aikaan ja vaatteet saatiin päälle vasta 2 aikaan. Siinä sitten kateltiin telkkaria ja mietittiin maailman menoa ja sitten tuli taas se hetkin kun pitäisi osata päästää irti ja antaa toisen mennä... Se tuntuu joka kerta vaan pahemmalta ja pahemmalta... Onneksi vappu ollaan yhdessä <3

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Taas uusi viikko on alkamassa

Hiljaista on taas ollut.. Mutta mun arki on tullut niin tavalliseksi että siitä tuntuu tyhmältä kirjoittaa mitään. Menen duunin ja kodin väliä. Tuntuu että elämä on taas niin tyhjää ja mitään sanomatonta.. Ei tunnu enää niin hyvältä.. Kaikki tuntuu vain vituttavan tai satuttavan.

Olimme viikonloppuna ulkona pe ja la. Perjantaina meni kaikki hyvin ja oli hauskaa, menin yöksi Annille ja nukuin muutaman tunnin fiilis oli korkeella ja odotukset, sillä S oli tulossa mun luo iltapäivästä. S tuli joskus klo 15 aikaan mun luo ja istuskeltiin sohvalla ja olin kainalossa.. Saatoin jossain välissä hieman torkahtaakin mutta mies oli niin lämmin ja ihana että kyllähän siihen nukahtaa..Pussailimme aikas paljon ja sain niin suukkoja huulille kuin otsalle ja poskille.. S on niin herttainen mutta samalla niin salaperäinen että en oikein tiedä mitä mies haluaa.. Jossain vaiheessa huomasin että ulos oli tullut pimeää ja S kaivoi puhelimensa ja alettiin katsomaan miehen autosta, KYLLÄ ! AUTOSTA kuvia...Ei sillä olihan niitä ihan kiva katella ja mies on siitä niin innoissaan niin miks mä sanoisin että älä mee tallille tai älä näytä kuvia. Toisaalta tiedän ainakin että mies viettää tallilla aikaa ja ei ole toisen naisen kanssa... Ehkä... Kysyin S:ltä että suostuisiko hän tulemaan kanssani Ikeaan, kun tarvisin kirjahyllyn. Sillä nyt kaikki mun kirjat on milloin missäkin.

Kuvien jälkeen vaihdettiin telkkariin ja alettiin Amerikan tai Britannian huonompia kuskeja.. Olihan se hauska ohjelma mutta oltaishan sitä voitu muutakin kattoo.. Seikkailtiin eri ohjelmissa sen jälkeen ja sitten Anni jo soittikin että oonko tulossa baariin ja sanoin että olen. Jotenkin havaitsin S:n kasvoilta pientä pettymystä, ehkä en tiedä kun mies ei sanonut mitään. Sittent uli taas se hetkin kun pitää erota. Mä lähtisin Annille ja S kotiin. S tarjosi yllätyksekseni kyydin Annille. Siinä ajeltiin kaikessa rauhassa ja oli kivaa olla yhdessä samassa paikassa ja "julkisesti". Ei olla menty minnekkään yhdessä.. Siinä sitten päädyttiin Annin pihaan ja pussailimme aika kauan siinä ennen kuin lähdin. S vain tokaisi että "Olehan kiltisti ja pidä hauskaa", sanoin vain takaisin että " ainahan mä." Toivotimme hyvät yöt ja pussailimme lisää. Tuntui haikeelta lähteä ja jäädä odottamaan seuraavaa kertaa.

Seuraava kerta saattaakin olla jo aika pian. Kysyin ehkä hieman törkeestikkin että saanko varata S:n ensi viikon maanantaiksi kun on pääsiäinen ja miehellä vapaa päivä siis. Minullakin on vp kun olen pääsiäisen töissä. Olisi kivaa lähteä jonnekkin ja viettää aikaa ja vaan olla. Eniten kaikkien kesken tulee kummastusta siitä että me ei olla S:n kanssa vielä(kään) paneskeltu. Tiedän että se on uutta multa jolla oli melkein joka vkl turussa uusi mies. Mutta jotenkin en halua päätyä siihen että kun S minulta saa niin en kuule hänestä mitään enää sen koomimmin. Pelkään että menetän hänet. Tosin hän ei sitä tiedä. ja kyllähän me ollaan silleen jo hommailtu kaikkea mutta sänkyyn asti ei olla päädytty. Ehkä sitten kun mies jää joskus mun luokse yöksi...?

Jotenkin asia pelottaa kun olen kutienkin aika monen eri miehen kanssa ollut ja hoidellut aina miehet niin että he ovat tulleet ja pakannut äkkiä kamani pois ja lähtenyt hytisemään talvisin bussipysäkille tai lähtenyt kävelemään kotiin. Nyt jotenkin homma tuntuu niin erilaiselta. Haluan vain olla S:n kainalossa ja olla ja ihmetellä asiaa. Mutta silti jotenkin päässä on pieni pelko että jos en ole hyvä hän ei halua enää koskaan. jos en tule (niinkuin en koskaan kenenkään kanssa) hän tuntee itsensä huonoksi. Hän tosin tietää asiasta että en ole tullut kenen kaan kanssa. Tuntuu jotenkin oudolta sanoa näin mutta en jotenkin halua seksiä. Tai haluan mutta jotenkin... En osaa selittää sitä tunnetta.

Tulipas taas mies painotteinen postaus mutta... Pää on täynnä kysymyksiä tämän miehen kohdalla ja tuntuu etten jotenkin saa mitään vastauksia mistään. Puheet on vähentyneet, viestejä ei tule enää kunnolla... Mutta sitten kun ollaan yhdessä kaikki tuntuu niin ihanalle. Pitänee jutella herralle kun tulee tilaisuus... Ennen kuin käy huonosti... Sydän sanoo toista ja järki toista... Mutta silti se hokee että S on hyvä ja oikea...
Taidan painua duuniin miettimään asiaa...

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Shopping

Oltiin Annin kanssa vähän shoppailemassa maanantai päivän kunniaksi. Oikeasti Anni oli "kipeä" . Noh aloitettiin shoppailu Isosta omenasta. Hankittiin vihdoin ja viimein Annille matkakortti. Samalla itse latasin korttini. Sieltä matkamme jatkui bussilla Kamppiin ja Forumiin. Forumissa alotimme Seppälästä. Tarvisen ihan oikeasti uusia vaatteita. Vanhat ovat kulahtaneita ja jotenkin vääränlaisia siihen verrattuna mitä niiden haluaisin olevan. Hyllyt on täynnä toppeja,trikoopaitoja ja huppareita. Ei ne oikein enää sovi " mun elämään".

Tuntuu toisaalta tyhmältä ostaa uusia vaatteita kun menen töihin, joudun kuitenkin vaihtaman hoitopuvun päälleni. Vaatteet näkyvät vain bussimatkan. Ja tuskin kukaan silloin edes kattoo miltä näytän. Mutta onpahan ostettu jos vaikka sattuisin vaihtamaan töitä tai menisin kouluun.

Vaatteita ostaessani huomasin iloiseksi yllätyksekseni että jouduin ottamaan esim. kauluspaidasta yhden koon pienemmän. Kyllä, PIENEMMÄN ! sitä ei ole tapahtunut sitten.... Koskaan? Farkuista jouduin ottamaan saman koon kuin ennenkin, isoimman. Mutta ilokseni huomasin että nekin olivat hieman väljät. Tässä on kaksi vaihtoehtoa, joko kauppojen koot ovat suurentuneet tai sitten olen laihtunut. Veikkaan itse ensimmäistä. Mukaan tarttui myös hempen vaalean punainen huppari, kahdet farkut tummat ja vaaleat ja vaaleansininen kauluspaita.






Sieltä jatkoimme kauppaan nimeltä Mocki. En ole ennen kuullut ko kaupasta. Sisään siis vain ja katselemaan. Noh minähän löydän melkeen joka kaupasta jotain kivaa ostettavaa, niin nytkin. Ostin 3 maailman söpöitä ötökkää. En oikein itsekkään tiedä mitä ne on. Mutta söpöjä ne on.  Pääsevät koristamaan joko mun sohvaa tai sitten sängyn päälle. Mun pitäis vielä ostaa jonkin sortin päiväpeitto.




Seuraavana pysäkkinä olikin H&M. Sieltä mukaan tarttuivat mustat yksinkertaiset matalat ballerinat, Panda-aamutossut,korvikset ja pari pesupussia.  Sieltä päästyämme alkoi ja vatsaa jonkin verran kurnuttaa ja päätimme mennä syömään. Mutta minne? Ikuinen kysymys kun kumpikaan oikein tunne paikkoja. Menimme tuttuun ja turvalliseen(?) Raxiin. Siellä napa täyteen pitsaa ja kaikkea muuta hyvää. Yksi pysäkki oli vielä ennen kuin vaihdoimme keskusta. Hemtexistä ostettiin molemmat sellainen hauska pakki missä on ompelu tarvikkeita.  Sieltä vaihdoimme Kamppiin ja uusiin liikkeisiin. Menimme Biancoon. Ostin kahdet tennarit, harmaat ja mustat. Koska toivon todella että se kevät vihdoin ja viimein tulee niin kevyemmät ja siistimmat tennarit olivat siis tarpeen.






 
Sieltä menimme Memphisiin ja joimme parit juomat. Siinä vaiheessa alkoi jo olemaan tankki aika tyhjä teki hyvää päästä istumaan hetkeksi. Noh siinähän se meni sitten jutellen ja juoden. Ja aiheena oli mikäs muukaan kuin miehet, ja se miten ne eivät tiedä mitä ne haluaa. Annin "miehen" piti tulla hänen luokseen ja olla yötä. Mutta kas kummaa tulikin este. Häätö ja kamojen pitäisi olla huomiseen mennessä ulkona kämpästä. Olemme alkaneet epäilemään että onko tyypillä ihan kaikki niinkuin pitäisi, kummia juttuja vielä oudompina sarjoina... No eipä "minun" S:kään kovin helpolla kakkoseksi jää. Miehellä on huomenna (tiistaina) vapaa päivä ja herran piti tulla mun luo illaksi ja oltaisiin vietetty hieman aikaa kun ollaan aika vähän oltu tekemisissä sen auton takia. S oli töissä ja pääsi joskus puol 9. Noh kysyin joskos herra tulisi hakemaan mut kampista ja tulisi siinä sitten samalla mun luo. Vastausta ei kuulunut. Sitten tuli viesti, "tulin just himaan ja oon ihan naatti :(. " Ymmärrän kyllä mutta olis sen voinu aikasemminkin sanoa. Siinä sitten manataan Annin kanssa miehet alimpaan helvettiin. Noh luulin että mies menee sitten suoraan nukkumaan jos kerran on kovin väsynyt. Messengerni pamahtaa auki, siellähän herra istuu koneella ! Sieppasi hieman ! Teki mieli alkaa avautumaan mutta ajattelin jättää välistä. En halua pilata juttua heti ensimmäiseen kömmähdykseen mutta hieman kyllä suututtaa kun olin ajatellut että olisi ollut kiva nähdä vielä ennen kun  lähden viikonlopuksi Turkuun. Sitten menee 2 viikkoa ennen kuin näemme. Toisaalta ei me olla aikaisemminkaan niin usein nähty mutta jos sain sen "järkinsä" pelottelu viestilläni niin toivon että se jatkuu hieman pidempään. Miksei miehet vain voisi olla samanlaisia kuin naiset että miettisivät joskus mitä tekevät/ sanovat. Olisi kiva saada seuraa sohvalle. Muutenkin kuin nuo tyyny kaverit.  Ehkä se jossain vaiheessa tajuaa?

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

The date...

Niinkuin otsikostakin selviää... Näimme S:n kanssa. Kaikki ei taaskaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan.. Mutta erittäin hauskaa meillä oli. Alun perin meidän piti kaiketi lähteä oikeen jonnekkin leffaan mutta suunnitelmat sitten kuitenkin muuttuivat että S tulee mun luo ja katotaan täällä leffaa. Emme sopineet tarkkaan mitään kellon aikaa että koska hän tulee. Koska tämä mussukka rakastaa autoaan niin kovin niin siellähän sitten meni koko päivä ja joku kavereistakin oli alkanut ryyppäämään ja tietysti S:n piti olla hieman kuskina. Noh eipä tuo mitään hyvää jaksan aikankin itse odottaa.

Sitten kun S tänne asti pääsi kello oli jotain 22, mutta ei se mitään. Pelästyin ensinnäkin ovikelloa ihan helvetisti, kun eipä tuota kukaan koskaan soita ! Sitten sitä vähän punastellen avaamaan ovea ja vielä punastellen sanottuna heipat. Suoraan sohvan nurkkaan istumaan ja punastelemaan lisää. Noh viereenhän S tuli ja... Siinä vaiheessa homma lähti käsistä. Hieman pussailua ja kainalossa oloa ja lisää pussailua ja pussailua. Huulet turvonneena pussailusta katottiin hetki leffaa ja pussailtiin lisää ja lisää. Ilta siis koostui oikeastaan pussailusta eikä mistään muusta ! Mutta eipä tuossa, kun noinkin hyvää suutelijaa saa pussailla niin en ainakaan itse laita ollenkan vastaan. Tehtiinhän me muutakin ku pussailtiin mutta ei niistä tän puolella enempää ;).


Sohvalla kainalossa vietetty ilta päättyi siinä 3 aikaan yöllä. Omasta mielestäni hyvin vietety perjantai ilta. Enkä usko että S kauheesti laitto vastaan ku melkeen nukahteli siinä, eipä sillä niin mäkin. Oli niin hyvä ja turvallinenkin olo siinä. Olisihan se voinut yöksikin jäädä mutta ehkä ei vielä tarvitse pelästyttää miestä sillä että nousen tukka pystyssä ja meikit levinneenä tai ilman meikkiä vierestä !

Eilen sitten soitin herralle ensimmäistä kertaa. Tallillahan tuo oli niin ei oikeen puhumisesta tullut mitään. Häpesin itteäni ja sitä että S:n kaverit alkavat kyselemään että kuka soitti. Toisaalta joskus S:n on pakko kertoa musta jos meinaa jatkaa tätä.. Toivottavasti haluaa...

En milllään jaksaisi odottaa seuraavaa kertaa että näen S:n.. Niiiin söpön R-vian, sängen ja ihanien pusuhuulien kanssa... Voisi kai sanoa että se on tämän tytön menoa jos tästä tulee vielä syvällisempää ! Pitää vain saada mies pois tallista ja rassaamasta autoa....