tiistai 5. huhtikuuta 2011

Shopping

Oltiin Annin kanssa vähän shoppailemassa maanantai päivän kunniaksi. Oikeasti Anni oli "kipeä" . Noh aloitettiin shoppailu Isosta omenasta. Hankittiin vihdoin ja viimein Annille matkakortti. Samalla itse latasin korttini. Sieltä matkamme jatkui bussilla Kamppiin ja Forumiin. Forumissa alotimme Seppälästä. Tarvisen ihan oikeasti uusia vaatteita. Vanhat ovat kulahtaneita ja jotenkin vääränlaisia siihen verrattuna mitä niiden haluaisin olevan. Hyllyt on täynnä toppeja,trikoopaitoja ja huppareita. Ei ne oikein enää sovi " mun elämään".

Tuntuu toisaalta tyhmältä ostaa uusia vaatteita kun menen töihin, joudun kuitenkin vaihtaman hoitopuvun päälleni. Vaatteet näkyvät vain bussimatkan. Ja tuskin kukaan silloin edes kattoo miltä näytän. Mutta onpahan ostettu jos vaikka sattuisin vaihtamaan töitä tai menisin kouluun.

Vaatteita ostaessani huomasin iloiseksi yllätyksekseni että jouduin ottamaan esim. kauluspaidasta yhden koon pienemmän. Kyllä, PIENEMMÄN ! sitä ei ole tapahtunut sitten.... Koskaan? Farkuista jouduin ottamaan saman koon kuin ennenkin, isoimman. Mutta ilokseni huomasin että nekin olivat hieman väljät. Tässä on kaksi vaihtoehtoa, joko kauppojen koot ovat suurentuneet tai sitten olen laihtunut. Veikkaan itse ensimmäistä. Mukaan tarttui myös hempen vaalean punainen huppari, kahdet farkut tummat ja vaaleat ja vaaleansininen kauluspaita.






Sieltä jatkoimme kauppaan nimeltä Mocki. En ole ennen kuullut ko kaupasta. Sisään siis vain ja katselemaan. Noh minähän löydän melkeen joka kaupasta jotain kivaa ostettavaa, niin nytkin. Ostin 3 maailman söpöitä ötökkää. En oikein itsekkään tiedä mitä ne on. Mutta söpöjä ne on.  Pääsevät koristamaan joko mun sohvaa tai sitten sängyn päälle. Mun pitäis vielä ostaa jonkin sortin päiväpeitto.




Seuraavana pysäkkinä olikin H&M. Sieltä mukaan tarttuivat mustat yksinkertaiset matalat ballerinat, Panda-aamutossut,korvikset ja pari pesupussia.  Sieltä päästyämme alkoi ja vatsaa jonkin verran kurnuttaa ja päätimme mennä syömään. Mutta minne? Ikuinen kysymys kun kumpikaan oikein tunne paikkoja. Menimme tuttuun ja turvalliseen(?) Raxiin. Siellä napa täyteen pitsaa ja kaikkea muuta hyvää. Yksi pysäkki oli vielä ennen kuin vaihdoimme keskusta. Hemtexistä ostettiin molemmat sellainen hauska pakki missä on ompelu tarvikkeita.  Sieltä vaihdoimme Kamppiin ja uusiin liikkeisiin. Menimme Biancoon. Ostin kahdet tennarit, harmaat ja mustat. Koska toivon todella että se kevät vihdoin ja viimein tulee niin kevyemmät ja siistimmat tennarit olivat siis tarpeen.






 
Sieltä menimme Memphisiin ja joimme parit juomat. Siinä vaiheessa alkoi jo olemaan tankki aika tyhjä teki hyvää päästä istumaan hetkeksi. Noh siinähän se meni sitten jutellen ja juoden. Ja aiheena oli mikäs muukaan kuin miehet, ja se miten ne eivät tiedä mitä ne haluaa. Annin "miehen" piti tulla hänen luokseen ja olla yötä. Mutta kas kummaa tulikin este. Häätö ja kamojen pitäisi olla huomiseen mennessä ulkona kämpästä. Olemme alkaneet epäilemään että onko tyypillä ihan kaikki niinkuin pitäisi, kummia juttuja vielä oudompina sarjoina... No eipä "minun" S:kään kovin helpolla kakkoseksi jää. Miehellä on huomenna (tiistaina) vapaa päivä ja herran piti tulla mun luo illaksi ja oltaisiin vietetty hieman aikaa kun ollaan aika vähän oltu tekemisissä sen auton takia. S oli töissä ja pääsi joskus puol 9. Noh kysyin joskos herra tulisi hakemaan mut kampista ja tulisi siinä sitten samalla mun luo. Vastausta ei kuulunut. Sitten tuli viesti, "tulin just himaan ja oon ihan naatti :(. " Ymmärrän kyllä mutta olis sen voinu aikasemminkin sanoa. Siinä sitten manataan Annin kanssa miehet alimpaan helvettiin. Noh luulin että mies menee sitten suoraan nukkumaan jos kerran on kovin väsynyt. Messengerni pamahtaa auki, siellähän herra istuu koneella ! Sieppasi hieman ! Teki mieli alkaa avautumaan mutta ajattelin jättää välistä. En halua pilata juttua heti ensimmäiseen kömmähdykseen mutta hieman kyllä suututtaa kun olin ajatellut että olisi ollut kiva nähdä vielä ennen kun  lähden viikonlopuksi Turkuun. Sitten menee 2 viikkoa ennen kuin näemme. Toisaalta ei me olla aikaisemminkaan niin usein nähty mutta jos sain sen "järkinsä" pelottelu viestilläni niin toivon että se jatkuu hieman pidempään. Miksei miehet vain voisi olla samanlaisia kuin naiset että miettisivät joskus mitä tekevät/ sanovat. Olisi kiva saada seuraa sohvalle. Muutenkin kuin nuo tyyny kaverit.  Ehkä se jossain vaiheessa tajuaa?

13 kommenttia:

  1. Tajuaako miehet joskus jotakin? :S

    VastaaPoista
  2. No eipä ne kyllä koskaan tajua mitään... Joskus vahingossa mutta kerran miljoonassa vuodessa....

    VastaaPoista
  3. Joo... Tämä herra onki astetta vaikeampi tapaus kesyttää.....

    VastaaPoista
  4. Mutta aina ne kaikki saa jotenkin kiedottua pikkusormen ympärille ;)

    VastaaPoista
  5. Saiski..... Tuntuu vaan menevän hankalammaksi koko ajan....

    VastaaPoista
  6. Onko sulla kiireitä vai mikä kun ei uutta postausta kuulu vaikka kuinka käyn joka päivä katsomassa :)

    VastaaPoista
  7. Oikeestaan aiheet jotenki loppuu kesken aina :( mun arki on niin tylsää että siitä tuntuu tyhmälle kirjotella siitä :( mutta tänään meinasin että teen kyllä nyt aamusta postauksen...Jostain....

    VastaaPoista
  8. Niih se tietty vaikuttaa :S Mut voitha sä tehä postauksia ihan vaan vaikka kesän suunnitelmista tai unelmamatkakohteista tai muista tommosista :)Mutta postausta odotellessa!

    VastaaPoista
  9. Niin... Tulihan se postauksin valmiiks mutta aika mies painoitteinen siitä tuli :( Pitääkin alkaa kehittämään noista aiheista jotain ! Kiitos vinkistä !

    VastaaPoista
  10. Eipä mitään :) Ja miehistä on aina kiva lukea, itelläki riittäis niistä puhuttavaa moneksi vuodeksi että antaa tulla vaan!!

    VastaaPoista
  11. Joo, onhan niistä kirjotettavaa vaikka kuinka... Tuoki osaa olla välillä niin ihana ja välillä niin rasittava... Ehkä senki saa jossain vaiheessa kesytettyä....

    VastaaPoista
  12. Kyllä ne aina jotenkin, kaikilla miehillä kuitenkin on se joku heikko kohta ;)

    VastaaPoista