Koska mun pitää nyt hieman boostat niin että vähennän hiilarien syöntiä oon jättänyt perunan,pastan,riisin ja leivän pois. Leipää en ihan kokonaan ole pystynyt koska jotenkin ruisleipä on se mikä pitää mut kasassa. Tosin määrä on vähentynyt huomattavasti, ennen saattoi mennä muutamassa päivässä iso pakkaus ruisleipää ja nyt päivässä menee 4 palaa eli 2 yhtenäistä palaa (ylä ja alapuoli). Eli vähennystä on tullut huomattavasti. Iltaisin en enää mätö leipää,herkkuja ym muuta epäterveellistä juuri ollenkaan, syön maustettua rahkaa tai hedelmiä. Proteiinia pitäisi syödä iltaisin mutta oon huomannut että ei oikeen enää maistu iltaisin niin paljon kuin ennen.
Ylläolevista kuvista selviää tämän illan iltapala. Olen aivan uudestaan hurahtanut noihin passionhedelmiin, Turussa söin niitä useinkin töissä ja niitä tuli kaikki kutsuneeksi pässin kiveksiksi... Niiden maku on vain hyvää... Olin jo unohtanutkin kuinka hyvää ! Punainen hedelmä on Pitahaija. Oikeastaan aika mauton mutta hyvää silti. Valitettavasti tuo yksilö oli mennyt huonoksi ja ei ollut enää syömä kelpoista joten passionhedelmä riitti tälle illalle. Täytteenhän noista ei juurikan tule mutta olo tulee paremmaksi ja jaksaa nukkua.
Huomenna olisi taas treenipäivä. Vaikka töihin herääminen harmittaa niin treeniin ei ole vielä tullut fiilistä että "voi vittu pitääks mun nousta ja mennä treenaa", toivon ettei sitä koskaan tulekkaan ! Rakastan sitä että Pekka laittaa mut treenissä lujille ja sattuu ja saan valittaa, vaikka samalla teen kiltisti toistot ! :) pitäisi vielä saada vielä aikaa lisää päiviin että ehtisi muutenkin salille ja useemmin lenkille. Jos nyt jo hipsisi peiton alle että jaksaa aamulla treenata ja treenin jälkeen siivoskella kotona ! Täällä on räjähtänyt jokin ydinpommi tai vastaavaa... Jos vaikka saisi heitettyä kirppis kassiin lisää vaatetta jota ei oo pitkään aikaan käytetty eikä tulla enään käyttämään.....
Ihanaa Pauliina lukea sun blogia ku itelläkin nyt samat hommat menossa ja vihdoin tuntuu sujuvan! :) Onnea uurastukselle, kyllä me tähän pystytään!
VastaaPoista