tiistai 8. marraskuuta 2011

Sali

Jäi tuo ruoka juttu kesken mutta näette sitä ainakin osan siitä mitä viikon aikana suuhuni pistän.... Mutta en sitä kuitenkaan enää jatka tällä erää vaan ehkä josksu myöhemmin myöskin 3 päivän ruokapäiväkirjana. Mutta jos vaikka siirrytään hieman liikuntaan.  Yritän saada koottua viikon ajalta aina urheilu suoritukset tänne ja  hieman kerrottua mitä olen tehnyt jos olen käynyt vain salilla.

Taustana vaikka sellainen sananen että olen edelleen, uudella kaudella, Pekan kanssa eli pt:n kanssa kerran viikossa. Olen siis ainain kerran viikossa Lauttasaaren liikuntakeskuksessa ja muina aikoina käyn joko Fressi, Simonkatudulla tai Fressi, Leppävaarassa

Olen saanut Pekalta pallo ohjelman jossa on erilaisia liikkeitä joita voin tehdä niin salilla kuin kotonakin. Olen pariin otteeseen tehnyt liikkeitä kotona ja salilla. Muuten salilla olen tehnyt sitä mitä Pekka sanoo mutta yksin ollessani koitan soveltaa ja muistaa mitä kaikkea ollaan tehty. Tietysti olen hulluna Body Pumppiin ja siellä pitäisi taas yrittää käydä yhtä aktiivisesti kuin kesälläkin. Harmi vaan että syksyn pimeys ja kylmyys on tehnyt tehtäväänsä ja saanut mut jäämään kotiin peiton alle.

Tänään oli Pekan kanssa treeni ja fiilis on mitä parhain. Ku vaan sais itteään niskasta kiinni ja lähtee töistä suoraan sinne salille hikoilemaan ja nauttimaan siitä treenin jälkeisestä fiiliksestä. Treenin kruunaa ehdottomasti sauna ajan kanssa ja kunnon suihku. Olen aina ihmetellyt että miten ihmiset voi lähtee salilta ilman suihkua. Mua ainakin ällöttää niin paljon. Voi tietysti olla että he eivät ole tehnyt samalla "raivolla" ja halulla kuin mä. Mutta jokainen tekee omalla tyylillään asiat enkä voi tuomita niitä mutta ihmettelen vaan taas ääneen.

Siinä nyt alkua tälle osa projektilleni.. Iloisena yllätyksenä itselleni ja ilmeisesti Pekallekkin tuli se että teen melkeen kovemmilla painoilla salilla kuin miehet ! Hmm... Tänään meni jalkaprässissä 100kg, etureisi (laitteessa) 40kg, takareisi (laitteesa) 35kg, vatsat (laitteessa) 42,5kg.. Vähän tuntuu mutta kun menin sanoon että viimeeks ei tullu paikat kipeeks ni tän jälkeen varmasti tulee. Ja tosiaan toistoja oli 15-20x4. Että silleen tänään !

Katotaan miten ehdit tätä liikuntaa päivitteleen. Tämä viikko jää varmaan vähän heikommalle kun lähden pe Turkuun ja tuun vasta ma takaisin. Mutta nyt venyttelyä ja pienon pimputusta rentoutukseen !

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Day 3

No niin ja 3 päivä on taas päättymässä. Tänään oli siitä erikoinen päivä että töissä oli kamala kiire ja sitten näin ihanan Mirpun <3. Siinä kierreltiin kauppoja ja käytiin kahvilla. Ja tietysti juoruiltiin oikeen huolella ja suunniteltiin kaikkea jännää !

Keskiviikko 2.11.


Aamupala n. klo 6.45, töissä


Kuppi teetä ja hieman hunajaa


Aamupala 2 n. klo 9.00, töissä


2 palaa karppileipää
1+1 tl oivariinia
1+1 kalkkuna
1+1 Oltermanni
3 dl teetä


Lounas klo 12.30,ruokala


2 dl Lihakastike
salaatti (porkkanaraaste,salaatinlehti, tonnikala+riisi+jotain=hyvää)
vohveli
hillo
kermavaahto

Päivä"kahvi"

Waynssin vihree tee 
-"- vadelma smoothie ( älyttömän makeeta!)

Päivällinen,Amarillo n. klo 18.30

garlic piffi
coleslawia
ranskikset


Siinä oli taas tämä päivä... Nyt nukkumaan ku aamulla töihin ja sieltä salille ! Jei !


Liikunta 

0
kävely keskustassa ja töissä. 

tiistai 1. marraskuuta 2011

Day 2

No niin täkin päivä alkaa olemaan pikku hiljaa pulkassa.  Aamulla tuntu että tää päivä ei oo ikinä ohi.  Töissä oli suht rauhallista ja lepposaa, siksi varmaan aikaki meni niin oudon hitaasti. Mutta ruoka maistuis ja sitä rataa :D. Ja miettikää nyt on jo MARRASKUU ! Pian on JOULU !!! <3.

Tiistai 1.11.11

Aamupala n. klo 5.40, kotona

1 pala Karppinen leipää
1,5tl valkosipuli&yrtit  tuorejuusto (Philadelfia)
2dl Fun light Mansikka-sirtuuna mehua


Kunnon aamupala n. klo 9.00, työpaikan kahvihuone


2 palaa Karppinen leipää (paahdettuna <3)
1+1 tl oivariinia
1+1 kalkkuna
1+1 Oltermanni
2 dl Luomuteetä


Lounas n. klo 12.15, työpaikan ruokala


2palaa Keltaistakalaa (seitä ja jotain keltaiska kastiketta joka ei maistunut miltään)
salaatti ( porkkanaraaste,maissi,kurkku ja salaatinlehti)
pieni pala toscakakkua ( oli liika makeeta että tällänen herkkuperse ois voinu sitä syödä YÖK!)
vettä

Päivällinen n. klo 18.40, kotona

Kampin take away salaatti (kana, porkkanaraaste,kurkku,raejuusto,kanamuna, valkosipuli salaatin kastike)
cashew pähkinöitä noin 0,5 dl
2 palaa Karppinen 
2+2 tl valkosipuli & yrtit sulatejuusto (Phila)
Vitamin well vesi ( Vihreän omenan makuinen)


Tässäpä tämän päivän syömiset. Oli ihan hirvee nälkä ni ei menny kauaa ku salaatti oli paremmissa suissa. Nyt taitaa käydä niin meikä hyökkää sohvan kimppuun hetkeksi ja sitten aikasin nukkumaan ! Huomenna taas uudet kujeet !

Liikunta 

Kuntosali 
  • Kävely 15 min reippaaseen tahtiin
  • pallotreeni (erillinen postaus ensi viikolla treeneistä ym)
  • kävely 7min reippaan hidasta palautusta
  • venyttely
Tälle viikolle tulee vielä ainakin 2 kertaa, aika vähän mutta "tauon" jälkeen varovaisemmin.